BAER ja kuulotestaus

Kuurous on vamma, mikä voi vaivata eläintä lievästi tai jopa huomattavasti. Toispuoleisesti kuurolla koiralla tai kissalla on vaikeuksia paikallistaa äänen tulosuunta, mutta yleensä eläin oppii sen nopeasti kompensoimaan. Toispuoleisesti kuurolla eläimellä tapahtuu vielä molempien korvalehtien liikettä sen kuullessa ääniärsykkeen. Molemmin puolin kuuro eläin ei pysty kuulemaan tai paikallistamaan äänen tulosuuntaa eikä ennakoimaan vaaroja kuten moottoriajoneuvoja tai petoeläimiä ja on siksi suuremmassa vaarassa.

Koiran ja kissan korvakäytävät avautuvat toisen elinviikon aikana. Täydellinen kuulojärjestelmän kypsyminen tapahtuu kuitenkin vasta 8 viikon ikään mennessä. Koko kuulorata mukaan lukien aivojen osuus on luultavasti valmis vasta 12 viikon iässä. Kuuroksi epäillyn eläimen kliininen arviointi voi olla vaikeaa. Eläin voi reagoida ilman värähtelyyn (oven sulkeminen) tai nököhavaintoon (käsien taputus). Tämän takia testaajan tulisi pysyä eläimen visuaalisen kentän ulkopuolella melua tuottaessaan. Eläimen arvioiminen kliinisesti täysin kuuroksi voi olla haastavaa ja osittainen tai toispuoleinen kuurous on vielä vaikeampi havaita.

Pieneläimillä tunnetaan kolme kuurouden muotoa: perinnöllinen, hankittu ja konduktiivinen

1. Perinnöllinen kuurous. Perinnöllinen synnynnäinen sensorineuraalinen eli sisäkorvaperäinen kuurous liittyy yleensä mutta ei aina valkoista turkin väriä säätelevään geeniin. Useimmilla koira- ja kissaroduilla perinnöllinen sensorineuraalinen kuurous on seurausta stria vasculariksen (simpukan käytävän verisuonitus) synnynnäisestä degeneraatiosta. Tämä degeneraatio on ilmeisesti seurausta melanosyyttien puutteesta, mutta niiden tehtävää tässä rakenteessa ei tiedetä.

2. Hankittu kuurous. Hankittu myöhemmällä iällä tapahtunut kuurous liittyy useimmiten ototoksisten aineiden vaikutukseen tai ikääntymiseen, mutta voi myös olla seurausta sisäkorvan tulehduksesta, melusta tai traumasta. Monet lääkeaineet ja kemikaalit voivat olla ototoksisia eli sisäkorvalle myrkyllisiä ja tuhota kuuloreseptorisoluja. Vaikutukset riippuvat annoksen suuruudesta ja ovat yleensä palautumattomia. Yleisimmin tunnettuja ototoksisia lääkkeitä ovat aminoglykosidiantibiootit. Vanhuuteen liittyvä kuulon heikkeneminen voi olla sensorista, neuraalista tai konduktiivista (äänen johtumisen häiriö). Useimmilla koirilla ja kissoilla patologinen muutos on sensorineuraalinen. Vaikkakin kuulo heikkenee asteittain, omistaja yleensä kertoo kuulon äkillisestä heikkenemisestä, sillä eläin pystyy kompensoimaan kuulon menetystä lähes kuurouteen asti.

Joillakin koirilla, jotka eivät vielä ole täysin kuuroutuneet on käytetty kuulolaitteita. Kaikki koirat eivät kuitenkaan siedä niiden käyttöä. Kuulon heikkenemistä ei voida mitenkään pysäyttää. Melusta johtuva kuulon menetys voi olla ohimenevää tai pysyvää. Lyhyt altistuminen kovalle äänelle (yli 100 dB) voi aiheuttaa ohimenevän kuulon heikkenemisen mistä toipuminen voi viedä minuuteista pariin viikkoon. Melusta aiheutunut kuulon menetys johtuu reseptorisolujen sukakarvojen vahingoittumisesta tai tärykalvon tai kuuloluiden vauriosta. Jatkuva tai toistuva melulle altistuminen johtaa reseptorisolujen katoamiseen ja siitä johtuvaan kuurouteen.

3. Konduktiivinen kuurous. Konduktiivisessa kuuroudessa ulkoisesta ympäristöstä korvan simpukkaan tulevien ääniaaltojen johtumisessa tai välittymisessä tapahtuu häiriö. Ääniaallon välittyminen voi estyä lian, kudoksen tai vierasesineen tukkiessa ulkoisen korvakäytävän. Nämä tukokset voivat olla synnynnäisiä tai hankittuja. Johtumisen estyminen keskikorvaan voi johtua tärykalvon rikkoutumisesta, nesteestä, eritteestä, kudoksen liikakasvusta, vierasesineestä, epämuodostumasta, kuuloluiden vauriosta tai niiden jäykistymisestä iän myötä. 

Kuulotesti eli BAER

Kuulotesti on tärkein tutkimus koiran ja kissan kuuroutta diagnosoitaessa.

Kuulon epäsuorassa arvioinnissa käytetään nk. BAER-menetelmää (brain stem auditory evoked response). Se tehdään rauhoituksessa tai anestesiassa. Testissä eläimen korviin johdetaan naksutusääntä ja päänahkaan sekä korvien lähelle asetettavien elektrodien avulla tutkitaan aivojen sähköistä vastetta näille ärsykkeille

Testissä tuotetaan aikaisen latenssin ääniaaltoa 1-10 ms, millä osoitetaan aktiivisuutta aivojen eri osissa. Kun ääniaallot pääsevät Cortin elimeen, syntynyt vaste näkyy aaltoina, jotka osoittavat aivorungon aktiivisuutta. Ensimmäinen aalto kuvaa kuulo- ja tasapainohermoa. Muut aallot kuvaavat muiden tumakkeiden ja kuuloradan toimintaa aivoissa. Toisen aallon ajatellaan syntyvän aivorungon simpukkatumakkeen vasteesta ääniärsykkeelle. Kolmannen aallon uskotaan syntyvän rostraalisessa oliivitumakkeessa ja dorsaalisessa nelikulmiotumakkeessa, jotka molemmat sijaitsevat myös aivorungossa. Neljäs aalto edustaa ilmeisesti aivosillan aktiopotentiaaleja. Väliaivot taas osalllistuvat viidennen aallon syntymiseen. Testissä arvioidaan latenssit (aika joka tarvitaan aallon syntymiseen stimuluksesta), amplitudit ja aaltojen muodot.

Mikäli BAER-testissä neljä aaltoa viidestä on tunnistettavissa, se vahvistaa eläimen kuulevan kyseisellä puolella. Suora viiva on osoitus kuuroudesta. Eläimellä jolla on synnynnäinen sensorineuraalinen kuurous, on BAER-testissä tyypillisesti suoraa viivaa 80 ja 100 dB:ssä joko toispuoleisesti tai molemmin puolin. Aivorungon eheyden arvioinnissa voidaan mitata aaltojen välimatkaa toisistaan (viiveiden aaltojen I ja III, III ja V ja I ja V välillä ei tulisi erota toisistaan enempää kuin 0,1 ms). Aivorungon vauriot aiheuttavat viiveen äänen johtumisessa , mikä mitataan pidentyneenä viiveenä vastaten leesion anatomista sijaintia. Vaikkakaan aaltojen amplitudia ei useinkaan mitata diagnostisessa tarkoituksessa, aallon V/I 0,5:ttä lyhyempi amplitudi kertoo aivorungon vauriosta. Aivokuolleella potilaalla on tyypillisesti BAER-testissä suoraa viivaa tai ainoastaan ensimmäinen aalto.

• Lähete/Kysymys/Palaute
• Kuukauden potilas
• Tieteellisiä julkaisuja
• Neurologiaa eläinlääkäreille
• Tärkeitä linkkejä