Magneettikuvaus

Magneettikuvaus (magnetic resonance imaging, MRI) on tehnyt vallankumouksen neurologisten potilaiden diagnostisessa kuvantamisessa sekä ihmis- että eläinlääketieteessä. Vasta viime vuosikymmenestä alkaen se on ollut helpommin saatavilla myös koirille ja kissoille. Toisin kuin normaali röntgenkuvas tai tietokonetomografia, magneettikuvauksessa ei käytetä minkäänlaista säteilyä mikä olisi terveysriski potilaalle tai henkilökunnalle.

MRI auttaa saamaan hyvänlaatuiset kuvat ja toisin kuin röntgenkuvauksessa, voidaan MRI:llä tutkia kallonsisäisiä ja selkärangan rakenteita muita kudoksia rasittamatta. MRI:tä voidaan pitää ratkaisevan tärkeänä diagnosoitaessa kallonsisäisiä ja selkärangan sairauksia.

Mangeettikuvauksella saadaan näkyviin sairaudet kuten aivokasvaimet, kehitykselliset poikkeavuudet, traumat, verenkierron sairaudet, paiseet ja granuloomat (pienet tulehdussolukertymät) aivoissa. Magneettikuvaus on myös ensisijaisen tärkeä selvitettäessä selkärangan, selkäytimen ja hermojuurten sairauksia, joita ei ole voitu diagnosoida perinteisimmillä menetelmillä eikä myöskään varjoainekuvauksella.

Mitä on magneettikuvaus?

Magneettikuvauksen periaate on jokseenkin monimutkainen. Lyhyesti kuvattuna partikkeleiden magneettisia ominaisuuksia käytetään luomaan kuva. Jokainen partikkeli magneettikentässä, mutta lähinnä protonit, johdatellaan magneettikentän voimien mukaisesti. Jos potilas asetetaan voimakkaaseen magneettikenttään, kaikki kehon protonit suuntautuvat samaan suuntaan. Jos radiosignaali lähetetään näihin protoneihin, ne imevät energiaa ja niiden kulkusuunta magneettikentässä muuttuu. Jos radiosignaali sammutetaan, protonit luovuttavat imeytyneen energian radiosignaalin muodossa ja palaavat alkuperäiseen kulkusuuntaansa. Takaisin lähetetty radiosignaali mitataan ja sen intensiteetti määräytyy kudoksen protonitiheyden mukaan. Eri kudoksilla on vaihteleva protonipitoisuus jonka ansiosta ne saadaan kuviin näkyviin harmaan eri sävyissä. Tämä on yksinkertaisimmillaan magneettikuvauksen periaate, mutta riittää sen toiminnan ymmärtämiseksi.

Vapaiden protonien vaihtelevat pitoisuudet eri kudoksissa auttavat helposti näkemään nesteen (aivoselkäydinneste), rasvapitoisen kudoksen (valkoinen aine), solurikkaan kudoksen (harmaa aine) sekä kudoksen joka sisältää vähän vettä (luu) ja tämän vuoksi saadaan aikaan kuvia joissa on tarpeeksi kontrastia erottamaan kyseiset rakenteet. Tällä tavoin hermoston anatomiaa, symmetriaa ja kokoa voidaan tutkia. 

Magneettikuvauksessa potilaasta tehdään kuvat kolmesta eri suunnasta. Ensin tehdään niin kutsuttu “scout“-kuvaus kolmesta eri suunnasta, jonka avulla suunnitellaan edelleen sekvenssit.

Kuvassa olevat viivat osoittavat mistä kohdasta otetaan kuvat seuraavissa sekvensseissä. Kuvat jaotellaan kahteen päätyyppiin: T1- ja T2-painotteiset kuvat . Suurin ero näiden välillä on nesteen ulkonäössä: T1:ssä neste on väriltään mustaa ja T2:ssa valkoista. Tämä nähdään selvästi alla olevissa kuvissa:  

Erot aivoselkäydinnesteen värissä T1:ssä ja T2:ssa voidaan nähdä vielä paremmin kun potilaalla on vesipää (hydrocephalus). Muista että neste on mustaa T1:ssä ja valkoista T2:ssa. Huomaa kuinka nestettä sisältävä kammiosysteemi on laajentunut verrattuna aiempana olleisiin normaalikuviin. 

Keskushermoston anatomiaa arvioitaessa suositaan T1-kuvia. T2-kuvat ovat herkkiä kudoksen (nesteen) vapaiden protonien läsnäololle, kuten seuraavissa kuvissa olevat verenvuoto/infarkti, aivoödeema, tulehdus ja kasvain:

Magneettikuvauksen suuri etu on mahdollisuudessa tehdä kuvia kolmesta eri suunnasta eri sekvensseillä sagittaalisesti, transversaalisesti ja dorsaalisesti. Näin neuroradiologi pystyy saamaan kolmiulotteisen vaikutelman aivoista ja vammasta. Alla olevat kuvat ovat sagittaalikuva T1 (vasemmalla) ja sagittaalikuva T2 (oikealla). Sagittaalikuvalla saadaan paras näkyvä aivojen anatomiasta keskiviivan alueella. Sagittaalikuvilla voidaan pikkuaivojen ja isojen aivojen koko sekä aivorungon anatomia arvioida tarkasti.

Alla oleva kuva on dorsaalinen. Dorsaaliset kuvat otetaan kuin potilaan yläpuolelta. Aivojen molempia puoliskoja voidaan verrata hyvin keskenään, mikä auttaa havaitsemaan epäsymmetrisyyksiä ja muita muutoksia. Myös silmien asentoa sekä silmien ja aivojen välistä tilaa voidaan hyvin tarkastella.

Magneettikuvauksessa käytettävä varjoainetutkimus eroaa tavanomaisesta röntgenkuvissa tai tietokonetomografiassa käytettävästä. Yleisimmin käytetty varjoaine gadolinium on paramagneettinen aine, mikä pystyy kulkeutumaan vaurioituneen veriaivoesteen läpi. Keskushermoston sairaudessa varjoaine jää alueelle voimistaen kudoksen signaalia magneettikuvassa. Tämä saa alueet, joissa veriaivoeste on vaurioitunut näyttämään valkoisilta ja mahdollistaa kasvaimien, infektioiden, traumojen ja verenkietohäiriöiden tarkastelemisen.

• Lähete/Kysymys/Palaute
• Tieteellisiä julkaisuja
• Neurologiaa eläinlääkäreille
• Tärkeitä linkkejä