Neurologinen tutkimus

Neurologinen tutkimus

Neurologinen tutkimus on tärkein osa neurologisen potilaan kliinistä arviointia. Se suoritetaan potilaan ollessa valveilla ja omistajan läsnäollessa. Neurologinen tutkimus koostuu mentaalisen tilan, käytöksen, asennon, kävelyn, asentotuntoreaktioiden, pään hermojen, selkäydinrefleksien ja kiputunnon tutkimisesta. Neurologinen tutkimus tulisi aina suorittaa rauhallisesti mutta kuitenkin leikkisästi ilman että eläimelle aiheutuu turhaa stressiä. Suosituksena on ettei tutkimuksen aikana käytettäisi kuonokoppaa. Neurologisella tutkimuksella pyritään:

1.     määrittämään onko ongelma neurologinen vai ei

2.     määrittämään mihin osaan hermostoa ongelma vaikuttaa

3.     listata mahdolliset sairauden aiheuttajat

4.     tehdä jatkotutkimussuunnitelma diagnoosin varmistamiseksi

Mentaalisen tilan tutkiminen

Tietoisuus (mentaalinen status) on tajuissaan olemista. Se voidaan kuvata tilana, jossa aivot vastaavat aistien aiheuttamiin vaikutelmiin. Jatkuvat impulssit aivoverkostosta (aivorungossa) aivokuoreen ylläpitävät tajuntaa. Tajunnan tason alentuminen aiheutuu yleensä aivoverkoston ja aivokuoren välisten yhteyksien katkeamisesta ja liittyy aina aivojen epänormaaliin toimintaan. Tällaisen häirön syy voi olla kuitenkin kallonsisäinen tai johtua kallon ulkopuolisesta syystä. Mentaalinen tila voi olla normaali, depressoitunut (veltto, uninen),      tokkurainen (uninen, mutta reagoi voimakkaaseen ärsykkeeseen) tai tajuton (uninen eikä reagoi voimakkaaseen ärsykkeeseen).

Käytöksen tutkiminen

Käyttäytymisen arviointia käytetään kliinisesti mittaamaan aivojen toimintaa. Pieneläimillä siihen vaikuttaa suuresti elinympäristö ja koulutus, jonka vuoksi arviointi tulisi aina tehdä varovaisesti. Käyttäytymisen fysiologia on monimutkaista ja siihen sisältyy yhteistyötä aivojen useiden eri osien välillä, mutta karkeasti se voidaan paikallistaa limbiseen järjestelmään (sijaitsee isoissa aivoissa ja aivorungon suun puoleisessa osassa).

Joka tapauksessa eläinten käyttäytymisen monimutkaisuus on perittyjen mallien, ulkoisten ärsykkeiden ja sisäisten säätelyjärjestelmien (limbinen järjestelmä ja aivokuori) yhdistelmä. Epänormaalia käytöstä voi olla agressiivisuus, pelokkuus, syrjään vetäytyminen, sekavuus, haukottelu, pään roikottaminen, pakonomainen kävely, kehän kiertäminen ja “tähtien tuijottelu”. Puhtaat käyttäytymismuutokset ilman neurologisia puutoksia aiheutuvat vain harvoin aivojen sairaudesta.

Asennon tutkiminen

Eläimen normaali asento on tuloksena eri hermokudosten toiminnallisten osien yhteistyöstä: liikehermosolut aivoissa ja selkäytimessä, tasapainojärjestelmä, visuaalinen järjestelmä, asentotuntojärjestelmä ja lihakset. Sairaus missä tahansa näissä osissa voi aiheuttaa epänormaalin asennon. Arvioitaessa koiran tai kissan asentoa on tärkeää huomioda pään, selän, raajojen ja hännän asennot. Yleisimpiä poikkeavuuksa pään asennossa ovat pään kallellaan pito, pään kääntyminen ja pään taivuttaminen alas- tai ylöspäin. Selän poikkeaviin asentoihin kuuluu kyfoosi (selkä kaarella ylöspäin), lordoosi (selkä kaarella alaspäin) ja skolioosi (selkä on vinossa sivulle). Pään epänormaalit asennot viittavat useimmiten tasapaino-ongelmiin tai aivosairauteen ja selän poikkeava asento liitetään yleensä selkärangan sairauksiin.  

Käynnin tutkiminen

Käynnin tutkiminen on varmaankin tärkein mutta myös hankalin osa koirien ja kissojen neurologista tutkimusta. Koirien ja kissojen normaali käynti on diagonaalista, mikä tarkoittaa että vastakkaisten puolten etu- ja takajaloille astutaan samanaikaisesti muiden jalkojen ollessa ilmassa. Jotkut eläimet saattavat luonnostaan peitsata (samanpuoleiset etu- ja takajalka ovat maassa samanaikaisesti) käynnissä. Suurin osa neurologisista sairauksista aiheuttaa epänormaalia käyntiä, mutta niin myös ortopediset ja jopa sisäelinsairaudet. Kolme poikkeavuutta voidaan erotella käynnin arvioinnissa: ontuminen, heikkous (pareesi) ja koordinaation puutos (ataksia). Useimmiten neurologiset sairaudet aiheuttavat yhdistelmän pareesia ja ataksiaa tai ontumista ja pareesia. Toisaalta tasapainojärjestelmän ja pikkuaivojen sairaudet aiheuttavat vain pelkkiä koordinaatiohäiriöitä. Käynnin tutkimisen tarkoituksena on määrittää mitkä raajat ovat altistuneita ja minkälaisia poikkeavuuksia käynnissä on havaittavissa.

Asentoreaktioiden tutkiminen

Tämä tutkimus tehdään kävelytutkimuksen jälkeen. Tarkoituksena on tuoda paremmin esiin puutokset, joita ei joko havaittu tai ne olivat epäselviä käyntitutkimuksen aikana. On olemassa useita asentoreaktioita mutta yleensä ideana on laittaa eläin seisomaan, kävelemään tai hyppimään vain yhdellä jalkaparilla: puoliseisonta, puolikävely, hyppyytys, kottikärrykävely, extensor postural thrust ja muut reaktiot. Toinen tärkeä asentoreaktio mikä tulisi testata jokaisella neurologisella potilaalla on asennonkorjausreaktio. Tämä antaa tieoa potilaan asennonkorjausjärjestelmästä (järjestelmä joka ilmoittaa aivoille ruumiinosien asennosta kolmiuloitteisessa tilassa).

Aivohermojen tutkiminen

Aivohermoihin kuuluu 12 paria hermoja (12 kummallakin puolella) jotka ovat lähtöisin aivoista. Nämä hermot hermottavat pään rakenteita kuten purentalihaksia, kieltä, kasvojen ilmeitä, korvien ja silmien lihaksia. Ne myös tuottavat tärkeitä aisti-impulsseja hajuista, näöstä, kuulosta, tasapainosta ja mauista. Tutkimalla aivohermoja voidaan arvioida aivojen sekä sen tärkeimpien osien (isot aivot, aivorunko ja pikkuaivot) toimintaa. Usein sairaudet aivoissa aiheuttavat poikkeavuuksia aivohermoissa. Koirilla ja kissoilla niitä aiheuttavat lähinnä leesiot aivorungossa.

Selkäydinrefleksien tutkiminen

Selkäydinrefleksien tutkiminen suoritetaan neurologisen tutkimuksen loppupuolella. Potilas asetetaan kyljelleen ja yleensä ensin takajalkojen refleksit tutkitaan, jonka jälkeen tutkitaan etujalkojen refleksit. Takajalkojen refleksejä ovat patellaari-, tibial cranial- ja koukistusrefleksit. Kaksi luotettavinta etujalkojen refleksiä ovat ranteen ojentajarefleksi ja koukistusrefleksi. Refleksit voivat olla normaaleja, alentuneita, puuttuvia tai liioiteltuja. Refleksejä tutkimalla voidaan määritellä leesion tarkka sijainti ääreishermostossa tai selkäytimessä.

Kiputunnon tutkiminen

Tämä suoritetaan ehdottomasti viimeisenä neurologisessa tutkimuksessa, koska sillä tarkkaillaan potilaan reaktiota aiheutettuun kivuliaaseen impulssiin. Pinnallinen kiputunto testataan ihoa hellästi nipistämällä ja syväkiputunto puristamalla vahvasti ja nopeasti varpaasta. Kiputunto antaa tietoa aistijärjestelmän eheydestä ja joissain tapauksissa se on tärkeä ennusmerkki potilailla, joilla on halvausoireita.

• Lähete/Kysymys/Palaute
• Kuukauden potilas
• Tieteellisiä julkaisuja
• Neurologiaa eläinlääkäreille
• Tärkeitä linkkejä