Eläinlääkäreille
 

Takaraajojen halvaus

kyphosis.jpg

Parapareesi tai takajalkojen heikkous on yksi yleisimmistä omistajan huomaamista oireista kun kyseessä on koira, jolla on ongelmia selkärangassa. Ongelma saattaa olla akuutti tai hiljalleen kehittynyt. Akuuteissa tapauksissa koira saattaa olla täysin normaali ja vain hetkeä myöhemmin kykenemätön seisomaan tai kävelemään. Kroonisissa tapauksissa tauti saattaa edetä asteittain, mikä joskus tekee muutosten huomaamisen omistajille vaikeaksi, sillä potilas menee heikommaksi erittäin hitaasti. Usein kävelyn asteittainen huonominen tulkitaan vanhemmalle potilaalle normaaliksi ikääntymisen merkiksi ja eläinlääkäriin hakeutuminen viivästyy. On totta että vanhemmat koirat heikkenevät asteittain ajan myötä lihaskadon takia, mutta ikääntymisen ei tulisi aiheuttaa halvausoireita tai epänormaalia koordinaatiota.  

back_palpation.jpg

Halvausoireet voivat olla lieviä, kuten varpaiden raahaamista tai kulumista, haluttomuutta liikkua tai tehdä pidempiä kävelyjä, istuutumista useammin kävelyn aikana tai haluttomuutta hypätä autoon. Oireet voivat edetä siihen pisteeseen että koira kaatuu spontaanisti, ensin käännöksissä ja myöhemmin myös suoraan kävellessä. Koira jolla on heikot takajalat usein juoksee kuin jänis (tekee jänishyppyjä) sen yrittäessä laittaa molemmat takajalat samanaikaisesti maahaan saadakseen enemmän voimaa juostessaan.

panniculus.jpg

Jos kyseessä on akuutti ja vakava takajalan halvaus, tulisi eläinlääkäriin ottaa heti yhteyttä. Molempien takajalkojen akuutti halvaus on hätätapaus ja asialla on kiire. On todettu että mitä vakavampi halvaus on ja mitä kauemmin se kestää, sitä huonompi on ennuste riippumatta aiheuttavasta sairaudesta.

crossed_flexor_extensor.jpg

Selkäydinsairaudet rinta- ja lannerangan alueella aiheuttavat yleisimmin heikkoutta molemmissa takajaloissa. Takajalkojen heikkoutta aiheuttavat sairaudet voidaan jakaa puristusta aiheuttaviin ja sairauksiin, jotka eivät paina selkäydintä. Halvausoireet selkäytimen puristusta aiheuttavissa sairauksissa johtuvat selkäytimen ulkopuolelta tulevasta paineesta. Tavallisimpia selkäytimen puristusta aiheuttavia sairauksia ovat välilevytyrä, verenvuoto tai murtuma. Kun taas selkäydinsairaudet, jotka eivät paina selkäydintä aiheutuvat muutoksista selkäytimen sisällä ilman ulkopuolista painetta. Tyypillinen esimerkki tällaisesta sairaudesta on verenkierron estyminen selkäytimeen (kuten selkäydininfarktissa) tai traumapotilailla selkäytimen ruhje. Näiden kahden ryhmän erottaminen toisistaan on ensisijainen tehtävä tutkittaessa halvaantunutta potilasta ensimmäistä kertaa. Puristusta aiheuttavat sairaudet tarvitsevat puristuksen kirurgista poistamista niin pian kuin mahdollista, ja toiseen ryhmään kuuluvien tulisi saada tarvittava lääkehoito. Tämän takia tulisi suorittaa varjoainekuvaus tai magneettikuvaus, jonka perusteella voidaan päättää onko leikkaus tarpeen. Leikkaushoidolla selkäytimen puristus poistetaan ottamalla pois painetta aiheuttava materiaali kuten välilevymateriaali, verenpurkauma tai luun osa, jonka jälkeen selkäydin kykenee palauttamaan toimintonsa. Jos puristusta ei diagnosoida, määrätään lääkitys joka auttaa selkäydintä palautumaan traumasta, verenkulun keskeytymisestä, turvotuksesta ja sekundaarisesta inflammaatiosta.

deep_pain_and_flexor.jpg

Halvaantuneen potilaan ennuste riippuu halvausasteesta, oireiden kestosta sekä potilaan yleisestä kunnosta. Parhaat tulokset saavutetaan kun potilaat tutkitaan ja hoidetaan ennen kuin jalat ovat täysin halvaantuneet. Potilailla joilla takajalat ovat täysin halvaantuneet saattaa ennuste olla varauksellinen. Jos potilaalla on syväkiputunto tallella ja potilas liikuttaa jalkoja spontaanisti, ovat paranemismahdollisuudet yleensä hyvät mikäli apua saadaan ajoissa.

Ota yhteyttä
Virtatie 9
Myyrmäki
01600 Vantaa
Tel: 010-4232142
Fax: 09-4540409
E-mail: info@aisti.info,
etunimi.sukunimi@aisti.info
Internet: www.aisti.info