Koiran kastraatioMiten se tapahtuu?
Kastraatioleikkauksessa poistetaan kivekset pienen ihoviillon kautta. Leikkaus tehdään täysnarkoosissa ja koira pääsee kotiin samana päivänä. Klinikalla koira saa kipulääkettä, jota tarvittaessa annetaan myös kotona muutaman päivän ajan. Leikkauksen jälkeen koiralle usein laitetaan kauluri haavan nuolemisen estämiseksi. Koirat toipuvat leikkauksesta muutamassa päivässä, rajua liikuntaa pitää kuitenkin varoa 2-3 viikon ajan.
Mitä hyötyä on kastraatiosta?
Kastroitu uros ei ole enää kiinnostunut juoksuaikaisista narttukoirista ja näin ollen sekä koiran että omistajan elämä helpottuu huomattavasti; leikattu uros jaksaa paremmin keskittyä harrastuksiin. Joidenkin urosten agressiivisuus vähenee leikkauksen jälkeen. Kastraatio ehkäisee tehokkaasti eturauhasen liikakasvua ja anaaliadenomia, jotka ovat iäkkäillä uroksilla hyvin yleisiä ja kiusallisia vaivoja; myös perineaalityrän riski laskee huomattavasti leikkauksen ansiosta.
Onko siitä haittaa?
Lihavuus. Koirat usein lihovat kastraation jälkeen. Tämä johtuu siitä, että leikatun koiran energian tarve on pienempi kuin ei-leikatun, joten ruoka-annoksia pitää vähentää. Lihavuuden syynä ei siis ole kastraatio, vaan koiran liiallinen energian saanti! Kastraatio ei myöskään tee koirasta laiskempaa, hoikkana pysyvä koira on leikkauksen jälkeenkin yhtä reipas ja pirteä kuin ennen!
Virtsankarkailu. Kastroidun uroksen virtsanpidätyskykyy joskus harvoin saattaa heiketä, vaiva on uroksilla huomattavasti harvinaisempi kuin nartuilla. Virtsankarkailu on helposti hoidettavissa lääkkeellä.
| Ota yhteyttä Virtatie 9 Myyrmäki 01600 Vantaa Tel: 010-4232142 Fax: 09-4540409 E-mail: info@aisti.info, etunimi.sukunimi@aisti.info Internet: www.aisti.info ![]() | |
| © Fresh Media, 2012 |